Pyynikin Trikoon ensimmäiset asukkaat ovat päässeet muuttamaan uusiin koteihinsa vasta valmistuneeseen Tampereen Pyynikin Patruunaan!
Aikanaan trikootehtaan ompelimona toimineista tiloista löytyy nyt 68 uutta, tehdasajan henkeä kunnioittavaa loft-asuntoa. Kohteesta löytyy vielä muutamia ihastuttavia koteja vapaana!
Taloyhtiön piha-alueet valmistuivat asukkaiden muuttopäivään mennessä ja ne antavat jo vihjeitä siitä, millaisiksi ulkotiloiksi Trikoon alueen tunnelmalliset pihat ja kujat valmistuvat. Kaikkien piha-alueiden valmistuminen ajoittuu kesälle 2021.
Trikoon rakennuskannan alapuolella sijaitsevan parkkihallin kantta alettiin remontoida kesällä 2020 ja uusi parkkikansi valmistuu vuoden loppuun mennessä. Valmistuvan parkkihallin myötä liikenne ja parkkitilat siirtyvät maan alle, ja aikaisemmin lähinnä parkkialueena toiminut yläpiha saadaan rauhoitettua viihtyisään oleskelukäyttöön.
Uudistetusta parkkihallista löytyvät jatkossa myös sähköautojen latauspaikat ja myöhemmin yhteiskäyttöautot. Parkkitiloihin on suunnitteilla lisäksi pysäköintisovelluksen käyttömahdollisuus, mikä helpottaa pysäköintiä myös lyhyemmissä asiointi- ja vierailutarkoituksissa.
TUTUSTU ASUNTOIHIN